tiistai 24. kesäkuuta 2014

Jakeluauton matkassa eli road trip

Moikka,

Ennen juhannusviikkoa hyppäsin kyytiin, kun matkailuneuvonnan työntekijät lähtivät jakamaan esitteitä seudulle. Päivä oli 13. perjantai, mutta onneksi epäonnesta ei ollut tietoakaan.

Aamulla esitteitä lastattiin pakettiautoon ja itselläkin meinasi tulla hiki sitä touhua katsellessa. Lyhyen kahvitauon jälkeen lähdettiin liikkeelle.

Aamupäivällä jaeltiin esitteitä Mikkelissä. Nämä paikat taitaa ollakin kaikille tuttuja nimittäin kävimme Visulahdessa, Tertin kartanossa, Satamassa, Kenkäverossa, Mikkelipuistossa ja Kirkonvarkauden sillan jälkeisessä kahvilassa.
Ihania pöllösiä Kenkäverossa


Kuka veisi minut romattiselle soutelulle ja piknikille Mikkelipuistoon?

Kirkonvarkauden kahvila oli kyllä mainio paikka, vaikka ulkomuoto saattaakin hämätä. WC oli kyllä hieman kyseenalainen - puucee!. Kahvila sijaitsee Anttolaan päin lähtiessä heti sillan jälkeen. Siellä omistaja Asta leipoo päivittäin pullia, piirakoita ja lihapiirakoita sekä muita herkkuja.
Kirkonvarkauden kahvilan ihana Asta
Iltapäivästä lähdimme etenemään kohti Mäntyharjua ja pysähdyimme matkalla Aten Marja-aitan tehtaanmyymälässä sekä kahviossa. Tottakai olin kuullut Aten Marja-aitan mehuista, mutta koskaan en ollut tehtaanmyymälässä känyt tai maistanut mehuja.

Myymälässä oli heidän omien tuotteitensa lisäksi myös muita paikallisia tuotteita
Kahvila oli pieni ja mielenkiintoisempi oli itse myymälä, jossa myytiin Aten Marja-aitan luonnonmarjoista tehtyjä mehuja sekä muita paikallisia tuotteita. Mehuja sai sokeroituina sekä sokeroimattomina versioina. Sokeroimattomat ovatkin hyviä linjoistaan huoletiville, kuten minulle. Suosittelen tekemään stopin tehtaanmyymälässä, koska paikalliset ruokatuotteet ovat aina hyvä ostos. (Tehtaanmyymälä on avoinna kesällä ma-pe klo 9-18, la klo 9-14 ja su suljettu)

Sokeroimatonta metsämustikkamehua myydään Pekingissä. Tiesitkö sitä?
Matka jatkui kohti Mäntyharjua. Aika hauska pieni kylänen. Harmi vain, etten bongannut yhtään söpöä poikaa matkalta. Mäntyharjulla veimme esitteitä ravintola Kurkiniemeen, jossa oli aivan ihana terassi. Olisin mielelläni nauttinut lasillisen viiniä tai olutta, mutta olimme kuulemma töissä. Eihän yksi lasillinen kellekään pahaa tee, aivan normaalia Keski-Euroopassa nauttia lasillinen lounaalla.
Olisin niin halunnut jäädä terdelle.


Kurkiniemen ravintolarakennus mätsäsi hyvin mekkooni
Päivästä oli tulossa pitkä ja kellokin läheni uhkaavasti pakun vuokra-ajan loppua. Silti kerkesimme vielä käydä Taidekeskus Salmelassa, Miekankosken kahvilassa ja todella kiireesti Mäntymotellilla, jossa minua ei edes päästetty ulos autosta.
Taidekeskus Salmelassa olisin voinut viettää aikaa enemmänkin. Ihan mun juttu!
Aurinkokin alkoi paistamaan sopivasti Miekankoskella.
Miekankosken kahvilassa suosittelen maistamaan itse tehtyjä riisipiirakoita sekä munavoita. Mäntyharjulla on muutenkin yllättävän helppo pysähtyä, kun olet menossa Mikkelistä esimerkiksi pääkaupunkiseudulle. Ihanan aitoja maalaishenkisiä kohteita <3

Olisko aika sopiva kesäauto miulle?
Olipa aika uuvuttavaa tuo jakelu, mutta samalla tuli vierailtua useassa kohteessa. Taidanpa vielä kesän aikana palata johonkin kohteeseen tutustumaan tarkemminkin. Oletko sinä käynyt kaikissa näissä paikoissa? Kommentoi alle.

Terkkuja: Veera <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä risut, ruusut ja rakkaudet tähän :)