perjantai 22. elokuuta 2014

Kartanoelämää

Heippa,

Kuinka ihanaa olisi olla kreivitär kartanossa ja järjestää upeita juhlia, pukeutua upeisiin prinsessamekkoihin, odottaa että komea herrasmies vie kävelylle puutarhaan ja matkustaa hevosvaunuissa kuninkaallisesti.. Ah!
Lähelle tuollaista tunnelmaa pääsee ihanissa Mikkelin seudun kartanoissa.Vierailinkin yhdessä niistä, nimittäin Tertin kartanossa.


Kartano aamusumussa

Tertin kartano sijaitsee noin 7 kilometrin päässä Mikkelin keskustasta ja sen vaiheet yltävät 1500-luvulle asti. Nykyiset omistajat Pylkkäset ovat omistaneet kartanon jo vuodesta 1894 ja vielä n. 50 vuotta sitten kartanon tilalla oli lypsykarjaa ja lampola. Nykyiset omistajat Matti ja Pepita Pylkkänen päättivät kuitenkin keskittyä matkailuun ja erikoisviljelyyn. Tertin kartanosta on tullut yksi Mikkelin seudun suosituimmista ja kuuluisimmista matkailukohteista.


Päärakennuksen väri sointuu yhteen Tertin ruusujen värin kanssa
 

Yksi Tertin kartanon ylpeyksistä on ainutlaatuinen Tertin ruusu. Lisäksi kartanolta löytyy romanttinen Salaisuuksien puutarha, joka myös muuripuutarhana tunnetaan ja yrttipuutarha, josta mm. poimitaan yrtit kahvilan ja ravintolan ruokia varten. Kartanolla kasvatetaan myös viljaa, herukoita, omenoita ja monia muita kasviksia ja kaikkia niitä käytetään tarjoiltaviin ruokiin.


Tertin ruusussa on huumaava tuoksu
Taustalla muuripuutarha ulkopuolelta
Kartanon ympäristöstä löytyi oikeasti viljapelto

Kahvila on avoinna ympäri vuoden ja tarjolla on lounasta sekä herkullisia kakkuja ja suolaisia kahvileipiä sesongin raaka-aineista tehtyinä. Kartanon ravintola palvelee kesäisin ja tarjolla on mitä herkullisin kesäpöytä, jonka raaka-aineet tulevat kaikki läheltä tai jopa Tertin omasta puutarhasta. Monet nimekkäämmätkin kokit tuleva "kesätöihin" Tertin kartanoon loihtimaan herkullisia ruokia.

Tertin omalla kukkaisyrttisokerilla maustettu kakku
Kahvi kaadetaan suuresta kuparipannusta, kuinka hauskaa!
Kahvilan terassi on yrttipuutarhan keskellä

Kesällä pihapiiriin avataan myös useampi puoti. Tallikaupasta voit ostaa kaikkia Tertin kartanon tuotteita sekä upeita sisustustuotteita. Vinttilöytöjä shopista kesäisin löytyy kaikkea ihanaa laadukkaista merkeistä vintageen. Olisin halunnut ostaa kaiken mahdollisen mukaani!

Ihanan tunnelmallista tallikaupassa
Herkkusuiden pöytä -niin söpöä!

..ja tämä pikkuriikkinen käsilaukku vasta söpö onkin!

Tertin ruusu -kynttilöitä syksyn pimeneviin iltoihin :)

Tertin kartanossa on myös mahdollista majoittua tunnelmallisiin remontoiduihin vanhan aitan huoneistoihin. Valitettavasti huoneita on vain viisi joten majoitus kannattaa varata hyvissä ajoin :)


Huoneet ovat ihanassa aittarakennuksessa

Suosittelen Tertin kartanoa etenkin kaikille romantikoille, kauneutta rakastaville ja kulinaristeille (unohtamatta herkuttelijoita). Kartanon kahvila on avoinna joka päivä 10-18 ja Tallikauppa vielä 7.9. asti päivittäin 10-18 (siellä on asuste-ALE :) ) Elokuussa pääset nauttimaan kartanoravintolan sadonkorjuupöydästä la-su klo 13-16.

xx,
Veera


tiistai 19. elokuuta 2014

Mökkitesti

Heippa,

Arvostatko laadukasta luonnonmateriaalia ja siitä tehtyjä vaatteita ja muita tuotteita? Jos vastaat kyllä, ota suunnaksi Raijan Aitta :) Kävin itse tutustumassa paikanpäällä yrityksen väkeen ja sen palveluihin tässä eräänä päivänä.

Raijan Aitta sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Mikkelistä Anttolan suuntaan. Myymälä on avoinna kesäisin ja vielä ehdit tutustumaan paikkaan elokuun loppuun saakka päivittäin klo 10-18. Myymälästä löytää ihastuttavia pellavatuotteita kuten pyyhkeitä, vaatteita, kasseja ja muita kodin tekstiilejä.

Ihana värien kirjo myytävissä langoissa!

Pellava valikoitui tuotteiden materiaaliksi Raija Mustosen kiinnostuksesta. Pellava on kuitenkin perinteinen luonnonmateriaali jota voidaan jalostaa ja viljellä luonnonmukaisesti. Se kestää myös hyvin kulutusta ja tietenkin näyttää tyylikkäälle! Nyt Raija on jo eläkkeellä, mutta hänen tyttärensä ja tyttärentyttärensä suunnittelevat tuotteita ja ylläpitävät myymälää.



Kaikkea kivaa kotiin :)


..ja tyylikkäänä syksyyn!
Omistajat suunnittelevat itse tuotteet ja kuvioinnit

Raijan Aitan myymälä on rakennettu vanhan kivinavetan päälle ja myymälän lisäksi siellä on myös kahvila, josta saa kesäisin ihanaa mansikkakakkua. NAM! Pihapiirissä on myös aittamajoitusta. Lisäksi kesäisin on mahdollista käydä poimimassa joko mansikoita tai vadelmia.


Vanha kivinavetta ja yläkertaan rakennettu myymälä :)


Omistaja Katariina ja kesätyöntekijä marjoja poimimassa

Aikaisemmin kirjoitin, kuinka tykkään viettää juhannuksen kaupungissa kaukana mökeistä ja inisevistä sääskistä. Raijan Aitan väki halusi muuttaa mielipidettäni mökkeilystä. Pääsin tutustumaan heidän uusimpaan mökkiinsä ja pakko myöntää, hyvältä näyttää!




Visiitti muutti käsitykseni mökkeilystä..
Tämäkin on aivan kuin kaupunkiasunnon keittiö!
 


Näissä mökeissä viihtyisi varmaan pidemmänkin aikaa :)
Raijan Aitan tuotteita voi ostaa myös netistä ympäri vuoden ja uudet mökit ovat talviasuttavia, joten tämänkään paikan kausi ei lopu elokuuhun. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan myymälässä ja kysymään rohkeasti majoitusta.

Pöydältä löytyi hyvää luettavaa ;)


xx,
Veera

perjantai 15. elokuuta 2014

Retki Astuvansalmelle

Moi!

Tänään kerron kuulumisia reissultani Astuvansalmen kalliomaalauksille Ristiinaan yhtenä keskiviikkona.

Kun kuulin minne olemme lähdössä, luulin työkavereiden pilailevan. Patikointi ja hikiliikunta eivät kuulu omiin harrastuksiini tai mieltymyksiini (kampaus luultavasti pilalla, mekko samoin, enkä ole varautunut liikuntaan sopivilla kengilläkään tänne), vaikka patikointireitti maalauksille kuulemma hyvä onkin. Niinpä kysyin, ovatko tytöt aivan tosissaan. Selvisin (onneksi!) säikähdyksellä, sillä kyseessä olikin M/S Kuutin risteily kalliomaalauksille.

M/S Kuutti onkin minulle jo ennestään tuttu (ks. blogikirjoitus 'Vauhdin hurmaa ja lempeitä liplatuksia') ja oli aivan ihanaa päästä jälleen vesille vilvoittelemaan kaupungista auringon paahteesta!



Lähtö oli puolenpäivän aikaan Anttolanhovista. Matkan aikana ehti ihastella kauniita maisemia, ottaa kuvia ja rentoutua kesäisessä järvi-ilmassa. Hiuksia hulmuttavaan vauhtiinkin päästiin etenkin järven selällä, jolloin sain pitää tosissaan huivista kiinni. Huomasin jälleen kerran, että kesän kokee parhaiten juuri vesillä. Reitti Anttolanhovista Astuvansalmelle on hyvin luonnonkaunis ja sen aikana voi ihailla keskenään hyvinkin erilaisia maisemia ja nauttia kesästä.



Vanhat laivareitit edelleen käytössä.
M/S Kuutti mahtuu kulkemaan kapeistakin kohdista ilman mitään ongelmaa :)



Perillä Astuvansalmella saimme ensin katsella kalliomaalauksia veneestä käsin, josta parhaimmat kuvat kallion erikoisesta muodosta toki saa. Kallio näyttää aivan kuin ihmiskasvojen sivuprofiilille. Maalaukset sijaitsevat ylhäällä kallioseinämässä.




Maalaukset ovat tuhansia vuosia vanhoja ja minusta on suorastaan ihmeellistä, että ne ovat säilyneet niin hyväkuntoisina. Perillä maalauksilla (kuten myös jo matkan aikana) M/S Kuutin yrittäjäpariskunnalta kuuli mielenkiintoista tietoa ja erilaisia tarinoita maalauksista ja esihistoriallisella ajalla eläneistä ihmisistä. Kuulin esimerkiksi että Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat yhdet suurimmista koko Pohjoismaissa mitä en ennen tiennytkään. Maalaukset esittävät eläin- ja ihmishahmoja. Parhaiten erotin esimerkiksi hirveä esittävän maalauksen, joitakin ihmisiä ja kädenjäljen kalliossa. Ajatella että tällä seudulla on asuttu jo niin kauan sitten!





Vähän piti kalliolle hivuttautua, että pääsin samaan kuvaan maalausten kanssa.
Onneksi tytöt auttoivat eikä mekko likaantunut!

Meillä oli mukavasti aikaa oleilla maissa ja katsella maalauksia. Itse olisin voinut viettää maissa pidemmänkin tovin, sillä venelaituri ja rantakalliot oli kuin tehty auringonottamiseen ja miksei niiltä uimaankin olisi päässyt. Tytöt hoputtivat minut kuitenkin veneeseen vähän aikaa laiturilla loikoiltuani kun muu seurue olikin jo valmis lähtöön. Suuntasimme siis paluumatkalle takaisin Anttolanhoviin.


Huivi suojaamassa paahteelta aurinkoa ottaessakin :)


Otettiin Teijan kanssa kuva ennen paluumatkalle lähtöä :)

Reissu oli erittäin onnistunut ja sää mitä hienoin :) Kalliomaalaukset ovat ehdottomasti näkemisen arvoiset ja käyntikohteena ainutlaatuinen!

M/S Kuutin risteilyt jatkuvat elokuun loppuun saakka joten vielä parin viikon ajan ehtii mukaan risteilyille :) Risteilyjä on muutamia erilaisia ja ne lähtevät joko tiistaisin tai keskiviikkoisin Kenkäverosta, Anttolan satamasta tai Anttolanhovista. Tarkemmat aikataulut ja yhteystiedot näkee Saimaan Saaristo- ja venepalveluiden nettisivuilta osoitteesta www.ssvoy.fi .

Aurinkoa kesäpäiviin kaikille, kuullaan taas!

xx,
Veera

maanantai 11. elokuuta 2014

Puolimakeaa, kuivaa, kuplivaa ja muitakin makuja

Heippa,

Sain kuulla, että Mikkelin seudulla on kolme viinitilaa! Ihmettelin suuresti miten rypäleet saa kasvamaan näillä leveysasteilla, joten täytyihän minun lähteä ottamaan selvää..

Ensimmäisenä suuntasin Puumalan matkallani Temolan viinitilalle Niinisaaressa. Viinitilan edessä kasvoi huimasti marjapensaita (mitä ihmettelin kovasti. Missä viinitarha?) ja pihalta löytyi kaunis puutarha. Temolan yrittäjät asuvat itse pääkaupunkiseudulla, mutta pitävät kesän ajan viinitilaa ja myymälää Puumalassa. Tila on avoinna elokuun loppuun päivittäin klo 12-18. Temolan viinitilan viinit ovat laadukkaista raaka-aineista valmistettuja ja ovat voittaneet palkintoja esimerkiksi Suomen tilaviinikilpailuissa.


Puutarhassa voi nauttia lasin tilan viiniä tai siideriä


Montas laitetaan ;)

Temolan vierailun aikana minulle valkenikin, että nämä paikalliset viinit valmistetaankin eri marjoista, ei rypäleistä. Viineissä on aivan erilainen ja raikas, luonnollinen maku. Olen joskus nähnytkin esimerkiksi kuohuviinejä, jotka on valmistettu esimerkiksi mansikoista tai vadelmista. Ehdottoman laadukkaita tuotteita!


Vierailin tässä yksi päivä myös lähimpänä Mikkeliä sijaitsevalla Ollinmäen viinitilalla, joka tarjoaa myös valikoiman valko- ja punaviinejä, siidereitä ja annoksina ostettuna myös mm. tilan pontikkaa tai liköörejä. Ollinmäen viinitilan omistajat pitävät myymälää avoinna ympäri vuoden. Tila on avoinna arkisin klo 10-20 ja viikonloppuisin klo 10-18. Vielä tällä viikolla Ollinmäellä järjestetään viininmaistajaiset 13. ja 14.8. klo 14! Siemailusetin hinta on 10€. Voin suositella :)

Ollinmäen viineillä on myös mukavat nimet, kuten: Myllärin Matti ja Juortanan Jussi tai Hentun Liisa. Minulle sopi täydellisesti heidän kuohuviininsä, nimittäin Ruhtinatar ja alkoholiton Prinsessa.

Maistoin lasillisen paikanpäällä ja innostuin myös ostamaan
yhden pullon mukaan, nautittavaksi esim. romanttisella illallisella..:)
 
Tornibaarissakin voi nauttia lasillisen maisemia ihaillen
Oliskohan tästä uljaasta ritarista minulle kesähelluksi?

Sain tietää, että Ollinmäki tarjoaa myös majoitusta joko pihapiirin aitoissa ja heillä on vuokrattavana myös kaksi isoa huvilaa. Huvila kuulostaa tasoiselleni majoitukselle, ehkäpä vuokraan sellaisen ystävättärieni kanssa ja pidämme myöhemmin esimerkiksi läksiäiseni siellä :)


Kummankin viinitilan omistajat puhuivat kokoajan  musta- ja punaviinimarjoista..
Pihojen marjat  näyttivät minusta ainakin herukoille..eri vai sama asia?


Kolmas viinitila Tyryn viini Mäntyharjulla pitää ovensa avoimina heinäkuussa viikonloppuisin ja en valitettavasti silloin ehtinyt vierailemaan heidän luonaan. Tyryn viinitilalla on mahdollista vierailla muulloin tilauksesta ja viettää juhlia, kuten häitä tai vaikka syntymäpäiviä. Ehkäpä vierailen heidän luonaan ensi kesänä :)

Suosittelen vierailemaan paikallisilla viinitiloilla ja uskaltautumaan maistamaan viinejä, siidereitä, kuohareita ja jopa pontikkaa! Ne nimittäin ovat todella hyviä kesäjuomia, mukavan raikkaita, marjaisia ja herkullisia.

Terkkuja!
Veera



perjantai 8. elokuuta 2014

Kuulumisia kuvina

Moikka moi!

Oletteko jo seuranneet istagrammissa mitä minä tai matkailun väki oikein puuhaa?

Tässäpä linkkiä mitä kaikkea sieltä löytyy :)


Nyt lähden katsastamaan miltä Jurassic rockissa näyttää. Mukavaa viikonloppua :)

Festaripaita päälle ja menox :)

XOXO
Veera

maanantai 4. elokuuta 2014

Elokuu on kesän loppu. Vai onko?


Moikka!

Meinasin jo lähteä takaisin ulkomaille, koska luulin, että elokuu tarkoittaa myös kesän loppua Mikkelin seudulla. Minulle vakuuteltiin, ettei näin ole ja halusinkin selvittää onko mikään paikka enää auki elokuussa tai tapahtuuko missään enää mitään. Yllätyin positiivisesti lopputuloksesta ja päätin jäädä vielä Suomeen viettämään pimenevää syksyä, joka on kyllä aika romanttinen.


Tämä viikko enää aikaa! 

Visulahti: Dinosaurian vesi- ja seikkailupuisto 10.8. asti päivittäin klo 11-19
Mikke-juna 10.8. päivittäin, lähdöt tasatunnein. Katso aikataulu täältä.
Jurassic rock 8.-9.8. Kenkäverossa
Sahanlahden rantamakasiini avoinna pe 8.8. klo 14-20(22) ja la 9.8. klo 12-20(22)
Naisvuoren näkötorni ja kahvila avoinna 10.8. asti päivittäin klo 11-18 
Taidekeskus Salmelan näyttelyt ovat avoinna enää 10.8. asti päivittäin klo 11-18

Minäkin vierailin Taidekeskus Salmelassa kesällä

Linkkumyllyn puutarha on avoinna 10.8. asti päivittäin 12-17
Iso-Pappilan museoalue ja Mäntyharjun huvilaelämää -näyttely avoinna 10.8. asti päivittäin klo 11-17

m/s Jaarli seilaa maisemaristeilyjä 10.8. asti päivittäin klo 12 ja 15 -unohtamatta tietenkään lounasristeilyjä Kyyhkylään ja hotelli Heimariin.
Kävin kesällä moikkaamassa m/s Jaarlin kapteenia :)
Alla on lisää esimerkkejä tapahtumista ja käyntikohteista mitkä ovat auki ainakin elokuun loppuun ja jopa ympäri vuoden. Kohteita löytyi niin paljon, että postauksesta olisi tullut kilometrin mittainen. Laitan tähän siis muutamia vinkkejä ympäri seutua.

Ravipäiviä Mikkelissä

to 7.8.2014 Toto4 klo 18:00
pe 15.8.2014 Toto4 klo 18:00
ke 20.8.2014 Lounasravit klo 12:00
www.mikkelinravirata.fi 

Risteilyt

m/s Kuutti seilaa 31.8. asti – uutuutena risteilyt neitvuorelle Anttolan satamasta torstaisin
Voit lukea risteilyistä lisää aikaisemmasta postauksestani täältä.

Tanssit

Syvälahden lavalla tulossa mm. 16.8. Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani, 30.8. Juha Tapio.. katso kaikki esiintyjät täältä.
Hiihtomäen lavalla esiintyy mm. 8.8. Taivaankaari & Heikki Koskelo, 29.8. Omega & Eija Kantola..katso kaikki tanssit täältä.
Metsälinnan lavalla tulossa mm. 10.8. Neljänsuora, 17.8. Marko Maunuksela.. katso tanssit täältä.
Mäntymotelli tulossa mm. 6.8. Pekkaniskan pojat, 20.8. Finlanders... katso kaikki täältä.

Puutarhoja

Vanha Kilkkilä 17.8. ke-su  klo 10-17
Mikkelipuisto, kesäkahvila Keijunmekko 30.8. ja taimimyymälä 12.9. ma-pe 10-17.30
Tuomiojan tarha 31.8 MA - PE  9 – 17, LA 9 – 13, SU 12-16     

Näyttelyt, museot ja galleriat

Curt von Stedingk – näyttely Mikkelin kaupungintalolla 17.8. ti-su 10-17

Minä ja näyttelyopas Stedingkiä katsomassa. Aika kiehtovaa!
Päämajamuseo on avoinna päivittäin klo 10-17 31.8. asti, jonka jälkeen alkaa talviaukioloajat jotka voit katsoa täältä
Jalkaväkimuseo on avoinna kesäkaudella 15.9. asti päivittäin klo 10-17, jonka jälkeen ovat talvikauden aukioloajat voimassa ja ne näet täältä.
Mikkelin valokuvakeskuksen näyttelyt vaihtelevat ja se on avoinna ympäri vuoden ma-ke klo 11-16, to 11-18 ja pe klo 11-16. Katso näyttelyt täältä
Posliiniatelje Honeymoon on avoinna vielä 17.8. asti. Lisätietoja löydät täältä


Käyntikohteet

(avoinna ympäri vuoden, jos ei muuta mainintaa)
Kenkävero ma-pe, su klo 10-18 ja la klo 10-16 
Tertin kartano päivittäin klo 10-18
Ollinmäen viinitila ma-pe klo 10-20 ja la-su klo 10-18
Teahouse of Wehmais ja Butikenpå Landet ma-pe klo 11-18 la-su klo 11-16 (kesäaukioloajat)
InStile Mannila ti-pe klo 11-18 ja la-su klo 11-16 (kesäaukioloajat)

Vierailin aiemmin kesällä Instile Mannilassa. Lue postaus täältä
Kissakosken voimalaitosalue ja sähkönäyttely sekä ravintola on avoinna 17.8. asti ti-la klo 10-17 ja su 12-16
Miekankosken uittomuseo ja kahvila on avoinna 25.8. asti päivittäin klo 10-20. Täältä saat vastapaistetut karjalanpiirakat, NAM!
Puumalan Niinisaaren kohteet ovat avoinna ainakin elokuun loppuun, ellei pitempäänkin. Katso lisätietoja täältä ja aikaisemman postaukseni vierailusta Puumalaan voit lukea tästä.

Tapahtumat ja kesäteatterit

Muistojen kotipiha, Syvälahden tanssilavateatteri ma 4.8. klo 19.00 ti 5.8. klo 19.00, su 10.8. klo 14.00 klo 19.00 ja ma 11.8. klo 19.00, ti 12.8. klo 19.00
Kalamarkkinat Mikkelin satamassa 15.-18.8. klo 12.00 alkaen. Veera suosittelee! Kannattaa myös käydä katsastamassa perjantain bändi-ilta ja lauantain höyrylaivaregatta. Aikataulun löydät täältä.
Lisää tapahtumia löytyy www.mikkelinyt.fi -sähköisestä kalenterista. 

Jos sää jatkuu yhtä hyvänä, taitaa golf-kausikin jatkua melko pitkään. Tiesitkö? Mikkelissä on myös mahdollisuus sisägolfiin. Katso tietoa seudun golf-paikoista ältä.

Luontoon pääsee aina ja yleensä ilmaiseksi! Suositeltavia kohteita mm.: Neitvuori, Astuvansalmen kalliomaalaukset, Mäntyharju-Repovesi reitistö ja Mikkelin hiidenkirnu.Vesille haluavat voivat vuokrata kanootteja useista eri pisteistä. Paikallisesta hakupalvelusta www.seutuhaku.fi löydät lisää luontokohteita, uimarantoja, laavuja ja paljon muuta.

Kalliomaisemaa Astuvansalmen kalliomaalauksilta Ristiinasta
 Lista ei ole täydellinen, mutta voi kommentoida alle lisää kohteita ja tapahtumia elokuussa sekä myöhemmin syksyllä. Vaikka kesä onkin periaatteessa jo ohi ja en löytäynyt itselleni kesäheilaa, ehkäpä näistä kohteista ja tapahtumista bongaan itselleni lämpimän kainalon syksyn iltoihin.

XOXO 
Veera

perjantai 1. elokuuta 2014

Seudun tyylikkäin leidi ja mekko-ostosvinkit

Moi!

Monilta on tullut kyselyjä minun tyylistäni ja siitä mistä vaatteitani ostan. Mikkelin seudulla minulla on kaksi vakiopaikkaa: Rimleene Vintagen kesämyymälä Puumalassa ja Stuntman myymälä Mikkelissä.

Rimleene Vintagen kesämyymälä sijaitsee Puumalan Niinisaaressa ravintola Niinipuun pihapiirissä. Myymälästä löytyy aitoja vintage mekkoja ja asusteita sekä hieman uudempana tuotantona ihanan klassisia pallomekkoja, joihin minäkin luotan. Rimleene vintagen tuotteita voit myös selailla ja vaikka tilata facebookista. Myymälä on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11-16. Pihapiirissä järjestettiin kesällä myös muotinäytös.

Vasemmalla kokeilemani sininen pallomekko, jonka takana musta hääpuku -40 luvulta ja valkoinen -30 luvulta
Kurkin hieman sovituskopista, uskaltaisiko esitellä vihreää leninkiä
Sopisiko minulle punaisen sijaan sininen pallomekko?
Sisältä myymälästä löytyi vaikka mitä aarteita ja hypisteltävää
Niin ihania kaikkia juttuja!

Stuntman on suomalainen verkkokauppa, joka pitää kotipaikkaansa ja liikettä Mikkelissä. Stuntmanin liike sijaitsee melkein Mikkelin matkakeskusta vastapäätä osoitteessa Mannerheimintie 10. Liikkeen pihalla on muutama asiakaspaikka ja auton voi jättää myös Mannerheimintien varteen lippuautomaatin maksua vastaan. Keskustastakaan liikkeelle ei kyllä ole pitkä matka. Liike on avoinna arkisin 10-17 ja lauantaisin 10-16.

Näitä kylttejä seuraamalla löydät liikkeen.
Rohkeasti vain sisään!
Stuntman myy myös naisellisten mekkojen lisäksi hieman rokahtavampaa vaatetta miehille sekä naisille. Liikeestä löydät bändipaitoja, huppareita, niittejä, kenkiä, bootseja, nahkaisia vaatteita, army-tuotteita.. jne. Itse olen kuitenkin juurikin ihanien pallo- ja kukkamekkojen perässä, vaikka houkuttelikin ostaa jotakin "katu-uskottavampaa" tulevaa Jurassic rockia varten ;).
Sisältä myymälä on avara ja hauskasti sisustettu
Tässäpä olisi kaunis kukkamekko tanssilavoille pyörähtelyyn :)
Astetta pelottavampi helluehdokas. IIK!
 
Aika rajuja!
Tällä kertaa en kuitenkaan itselleni mitään ostanut, mutta otin mukaani Matkailuneuvonnasta Teijan, joka löysi todella kauniin mekon juhlia varten.
Minä ja ihana Teija :)
Jokaiselle leidille sopivia laukkuja <3
Tässäpä olisi minun vaateshoppausvinkkini Mikkelin seudulle. Näistä kaupoista löytyvillä kauniilla leningeillä ei varmasti jää seinäruusuksi missään. Olisiko sinulla vielä jotakin vinkkejä mistä saisi kauniita naisellisia vaatteita tai vintagetuotteita?

Voit myös antaa vinkkejä muista shoppailupaikoista sekä hyvinvointipalveluista täällä

Terkuin: Veera