perjantai 22. elokuuta 2014

Kartanoelämää

Heippa,

Kuinka ihanaa olisi olla kreivitär kartanossa ja järjestää upeita juhlia, pukeutua upeisiin prinsessamekkoihin, odottaa että komea herrasmies vie kävelylle puutarhaan ja matkustaa hevosvaunuissa kuninkaallisesti.. Ah!
Lähelle tuollaista tunnelmaa pääsee ihanissa Mikkelin seudun kartanoissa.Vierailinkin yhdessä niistä, nimittäin Tertin kartanossa.


Kartano aamusumussa

Tertin kartano sijaitsee noin 7 kilometrin päässä Mikkelin keskustasta ja sen vaiheet yltävät 1500-luvulle asti. Nykyiset omistajat Pylkkäset ovat omistaneet kartanon jo vuodesta 1894 ja vielä n. 50 vuotta sitten kartanon tilalla oli lypsykarjaa ja lampola. Nykyiset omistajat Matti ja Pepita Pylkkänen päättivät kuitenkin keskittyä matkailuun ja erikoisviljelyyn. Tertin kartanosta on tullut yksi Mikkelin seudun suosituimmista ja kuuluisimmista matkailukohteista.


Päärakennuksen väri sointuu yhteen Tertin ruusujen värin kanssa
 

Yksi Tertin kartanon ylpeyksistä on ainutlaatuinen Tertin ruusu. Lisäksi kartanolta löytyy romanttinen Salaisuuksien puutarha, joka myös muuripuutarhana tunnetaan ja yrttipuutarha, josta mm. poimitaan yrtit kahvilan ja ravintolan ruokia varten. Kartanolla kasvatetaan myös viljaa, herukoita, omenoita ja monia muita kasviksia ja kaikkia niitä käytetään tarjoiltaviin ruokiin.


Tertin ruusussa on huumaava tuoksu
Taustalla muuripuutarha ulkopuolelta
Kartanon ympäristöstä löytyi oikeasti viljapelto

Kahvila on avoinna ympäri vuoden ja tarjolla on lounasta sekä herkullisia kakkuja ja suolaisia kahvileipiä sesongin raaka-aineista tehtyinä. Kartanon ravintola palvelee kesäisin ja tarjolla on mitä herkullisin kesäpöytä, jonka raaka-aineet tulevat kaikki läheltä tai jopa Tertin omasta puutarhasta. Monet nimekkäämmätkin kokit tuleva "kesätöihin" Tertin kartanoon loihtimaan herkullisia ruokia.

Tertin omalla kukkaisyrttisokerilla maustettu kakku
Kahvi kaadetaan suuresta kuparipannusta, kuinka hauskaa!
Kahvilan terassi on yrttipuutarhan keskellä

Kesällä pihapiiriin avataan myös useampi puoti. Tallikaupasta voit ostaa kaikkia Tertin kartanon tuotteita sekä upeita sisustustuotteita. Vinttilöytöjä shopista kesäisin löytyy kaikkea ihanaa laadukkaista merkeistä vintageen. Olisin halunnut ostaa kaiken mahdollisen mukaani!

Ihanan tunnelmallista tallikaupassa
Herkkusuiden pöytä -niin söpöä!

..ja tämä pikkuriikkinen käsilaukku vasta söpö onkin!

Tertin ruusu -kynttilöitä syksyn pimeneviin iltoihin :)

Tertin kartanossa on myös mahdollista majoittua tunnelmallisiin remontoiduihin vanhan aitan huoneistoihin. Valitettavasti huoneita on vain viisi joten majoitus kannattaa varata hyvissä ajoin :)


Huoneet ovat ihanassa aittarakennuksessa

Suosittelen Tertin kartanoa etenkin kaikille romantikoille, kauneutta rakastaville ja kulinaristeille (unohtamatta herkuttelijoita). Kartanon kahvila on avoinna joka päivä 10-18 ja Tallikauppa vielä 7.9. asti päivittäin 10-18 (siellä on asuste-ALE :) ) Elokuussa pääset nauttimaan kartanoravintolan sadonkorjuupöydästä la-su klo 13-16.

xx,
Veera


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä risut, ruusut ja rakkaudet tähän :)